torstai 10. huhtikuuta 2014

Polvi pasana edelleen, kierukka rikki

Viimeisin puoli vuotta on kyllä mennyt syvissä vesissä rämpiessä, noin niin kuin henkisesti, koska polvi on edelleen kipeä, ja blogiin raportointi on ollut jäissä, kun ei jaksa koko ajan valittaa polvesta.


Huomasin sitten juuri, että edelleen täällä käy ihmiset minun blogiani lueskelemassa, joten ehkäpä minä alan päivitellä kuulumisia taas, nyt kun on vähän jotain raportoitavaakin :)


Tulevakin kausi on pilalla, eilen varmistui kierukan repeämä. Olen siis käynyt useamman kerran lääkärissä tämän polven kanssa, ja  vasta eilen pääsin kunnon ortopedille, joka otti asian tosissaan. Nyt siis tilanne on se, että leikkaus on edessä. Odottelen toimenpidekutsua tulevaksi minä päivänä hyvänsä.


On tässä tullut liikuttua kuitenkin sen verran, mitä tuo polvi on myöden antanut.
Hommasin maantiepyöränkin, kun innostuin tuosta tri-touhusta, joten vaikka treenaamaan en ole päässyt, niin rahat on menny silti :) Hieno harrastus tämä :)


Juossut olen kevyttä pk-lenkkiä tuon polven kanssa, sen se kestää, mutta ei yhtään kovempaa vauhtia. Tosin pisin lenkki on ollut semmoista 15km, yhtään yli 20km lenkkiä en ole heittänyt. Ai että kun tekisi mieli päästä noille keväisille kaduille päästelemään urku auki, mutta kun ei niin ei :(


Uusia juoksukenkiä olen silti ostellut, kuinkas muutenkaan...
Mutta kun väri oli NIIN herkku, niin oli pakko :)







Mutta palailen yksityiskohtaisemmin asiaan tulevina päivinä, kun ole vähän viisaampi.
Ja saatte lisätietoja miun uudesta pyörästä kanssa, joka on NIIIIN hieno.
Ja ps. pystyn uimaan jo yli kilsan vaparia putkeen. Hurraa :) :)




Tuija




Mitähän teille kaikille muille kuuluu?
Lähdenkin nyt tutkimaan teidän kaikkien muiden kuulumisia, hävettää tunnustaa, että en ole kyllä juuri muidenkaan blogeja seuraillut.



perjantai 30. elokuuta 2013

Vapaauinti, ekat treenit


Ensimmäiset uintitreenit, tätä oli odotettu innostuneesti, mutta silti kauhulla.
Uinti ei ole kuulunut elämääni sitten lapsuuden, jolloin uin kyllä niitä matkamerkkejäkin vaikka kuinka paljon, mutta aikuisiän uiskentelut ovat jääneet kyllä supervähiin.

Tänään sitten oli ensimmäiset treenit Anun kanssa. On kyllä onni omistaa monilahjakkaita ystäviä!

Aamu alkoi 20min pyöräilyllä uimahallille, joten alkulämmöt tuli otettua siinä. Okei, 20min ei nyt varsinaisesti mikään mahtisuoritus ole, mutta sentään en kurvannut pihaan autolla ;)

Elämäni ensimmäiset vaparitreenit kestivät aika tarkalleen 1,5h. Ensiksi minun piti räpiköidä omalla tyylilläni altaan mitta, ja Anu sukelteli edessä ja takana ja sivulla ja ja ja, eli tsekkaili minun olematonta tekniikkaani, josta sitten määriteltiin lähtötaso. Aika nollasta siis lähdettiin, koska minulle esim. veteenhengitys oli vierasta.

Ekana hengitysharjoituksia, sitten potkutekniikkaa kellukelaudan kanssa, sitten käsien liikeratoja kuivaharjoitteluna + altaassa, sitten vartalonkiertoja, ja lopuksi koko paketti kasaan.

Juuuuu... tai no... jotain sinnepäin.
Minulla suurin ongelma on tuo hengittäminen. Ulospuhaltaminen veden alla on HAN-KA-LAA! Voisi kuvitella, että mikä siinä, senkun puhaltaa vaan, mutta kun ei! Ilma ei vaan tule ulos tasaisesti :P
Sitten kun puhkuin ja puhiint siellä pinnan alla, niin jotenkin sain aina nenän täyteen vettä, ja altaan pinta tuntui laskevan uhkaavasti, niin paljon vettä mie ensimmäisen puolen tunnin aikana vedin sisuksiini :)

Siinä vaiheessa kun alettiin treenailla käsien ja jalkojen liikeratoja, keskityin niihin, ja hetkittäin se oikea hengityskin sieltä tuli ihan vahingossa. Joten yliyrittäminen ja stressaaminen taitaa olla minun suurin ongelmani. Kaikki mulle heti nyt, valmista pitäisi tulla heti, ja kaikki pitäisi osata jo heti ekan kerran jälkeen..... Niinpä!
Lopputulema oli kuitenkin se, että fiilis on erittäin positiivinen. Okei, onneksi suorituksia ei otettu videolle, koska varmaan se näytti aivan kauhealta hukkuvan ihmisen rämpimiseltä, mutta pääasia on, että itselläni on semmoinen fiilis, että jes, ehkä tästä vielä joskus jotain tulee!

Vesi on tosiaan minulle vieras elementti, mutta hetkittäin, kun tuli niitä ahaa-elämyksiä, ja sekunnin murto-osia, jolloin homma onnistui, niin tajusin miten hieno laji kyseessä on, ja miten palkitseva se vapauden ja vauhdin tunne oikein on!

Uinnin jälkeen 20min fillarointi takaisin kotiin. Yllättävän hyvässä kunnossa olen, siis olkapäitäkään ei (ainakaan vielä) särje ollenkaan. Noooo, pitää vissiin huomenna raportoida uudestaan mikä on tilanne silloin.

Nyt siis ei muuta kun itsenäistä treeniä 2-3 kertaa viikkoon, ja sitten uudestaan mestarin oppiin :)
Suuri kiitos Anulle jälleen kerran!


Tuija


Ps. Liityin eilen taas kuntokeskuksen jäseneksi, joten spinning + voimatreeni alkaa myös.
Meiltä on 6,5km tuonne salille, joten huomenna ajattelin juosta salille, käydä spinnissä, ja juosta takaisin kotiin. Katotaan miten nuo yhdistelmätreenit alkaa sujua :)



maanantai 19. elokuuta 2013

Testissä uudet Newtonin kengät!

Ai miten niin olen taas tehnyt uusia kalliita kenkäkokeiluja..? :)
No kun Finntriathlonin expo-alueella oli Endurance Sports Finlandin Joni kauppaamassa kenkiä, niin yllärin ylläri että sieltä taas popot mukaan tarttui.

Nämä Newtonit (minulla siis malli W000813 Distance Universal Lightweight Women ) on siis uutta, luonnomukaista juoksemista jäljittelevät kengät.
http://www.endurancesports.fi/tuotteet.html?id=1/51



Tätä kenkää mainostetaan siis luonnonmukaisena kenkänä, joka korjaa askellusta luonnollisemmaksi, nopeammaksi ja taloudellisemmaksi, koska rakenteensa ansiosta se vähentää jalkaan kohdistuvia iskuja. Itse kenkä on neutraali, ultrakevyt ja pohjan rakenne pakottaa askelluksen enemmän päkiäaskellukseksi.
Tässäpä sivuprofiilikuva kengästä, jossa näkyy hyvin tuo päkiän alla oleva oranssi koroke.

 

 
 
 
Näilläpä sitä sitten tuli tänään tassuteltua. Hei, meinasi melkein unohtua hehkutus, eli juoksin tänään ekaa kertaa puoleentoista kuukauteen! Hurraa! Juu, pitäisi olla vielä täyslepo, mutta kun pää ei vaan kestä, niin oli pakko käydä vähän testaamassa. Juoksin hidasta köpöttelyä 7km lenkin, ja polvi tuntui yllättävän hyvältä! Pientä tykytystä, mutta ei kipuja. Tästä se taas lähtee, kuulkaas. Ja kyllä muuten teki pääkopalle hyvää, taisi suurin hyöty tuosta lenkistä olla sillä psyykkisellä puolella..
 
Mutta itse kenkiin.
Kengät tuntuivat ensialkuun hyyyyyvin oudoilta. Ihan kuin päkiän alla olisi ollut korokepohja. No sehän ei siis ole ihme, koska päkiän alla tosiaan ON koroke :) Askellus muuttui aika radikaalisti, ja kun minullakin on paha tapa köpötellä kanta-askeleella noita pitkiksiä, niin näillä kengillä se ei enää tule onnistumaan. Tai no ehkä onnistuu, mutta miellyttävää se ei kyllä olisi.
 
Ensimmäisten 4km jälkeen aloin päästä jyvälle. Näillä kengillä on helppo juosta kovaa, kun päkiä on niin tuettu! Joten sopisi hyvin kisakengäksi, kun rakenne pakottaa jalkoihin rullaavuutta. Minun koiville sopi myös täysin neutraali, ultrakevyt rakenne. Kengän päällisosa on kevyttä verkkomaista matskua.
 
Hyvät oli siis, tykkäsin. Näihin vaan tosiaan tarvii totutella, en ihan heti lähtis pitkistäkään näillä heittämään, täysmatkoista puhumattakaan :)
 
Joten voin suositella, ainakin näin ekan lenkin jälkeen. Eikä muuten ole maksettu mainos tämä, ihan joka pennin maksoin näistä kengistä ;) Kuulemma Alexander Stubbkin juoksee näillä kengillä, ja kehui kovasti Joroisten Finntriathlonissa, että hänen ennätyksenä parani roimasti, kun juoksuosuus meni niin hyvin. Kuulemma kengillä oli osuutta asiaan.... hmmm....
 
Jospas tuo Alexanderin juoksuvauhdin salaisuus on tosiaan näissä Newtoneissa, joten se saisi tarttua nyt minuunkin!
 
 
Ainoa miinus kengille tulee tästä ällö-karkkiväristä. Miksi naisille kaikki on aina pinkkiä???
 
 
 
 
 
Tuija

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Karjalan Triathlonseura ja muuta intoilua

Eilen oli kyllä Suuri Urheilupäivä.
Pielaveden oma poika Antti heitti keihästä Moskovassa, kanssajuoksijatoverit juoksi HCM:n vesisateessa Helsingissä ja täällä Lappeenrannassa kisailtiin Karjalan Kovin-tittelistä crossfitin muodossa. Mihis mie osallistuin? En mihinkään.

Pitäis päästä jo baanalle, ihan oikeasti.
Tuon polven kanssa aion pikkuisen yrittää jo liikkua, eihän tästä mitään tule että kaikki lihakset häviää. Kunto on varmaan takaisin nollassa, joten pk-kausi on aloitettava taas uudestaan, siitä mistä aloitinkin.

Tuosta triathloninnostuksesta vielä:
Mie tosiaan seisoin heinäkuussa Joroisten Finntriathlonin maalisuoralla, ja pidättelin kyyneleitä :) Jotenkin siinä vaan herkistyin niinden kaikkien väsyneiden triathleettien puolesta, jotka maaliin selviytyivät. Ajattelin siinä että hieno laji ja upeita suorituksia, ja kyyneleet valui :) :) Jengi varmaan piti minua pikkaisen kajahtaneena. Silloin totesin, että ei käy minun psyykelle tämä "radan väärällä puolella" oleminen, vaan ensi vuonna mukaan!


No okei, faktahan on se, että mie en osaa uida, joten puolimatka jää vielä haaveeksi :)
Tai osaan "uida", sitä normi sammakkoa, mutta vapaauinti on minulle täyttä hepreaa. Mutta koska pidän haasteista, ja elämässä pitää olla jännitystä, aion nyt talven panostaa uintitreeneihin, ja katsoa mitä tulee.

Triathloissahan on monia matkoja, joita kisataan.
Ensisijainen tavoitteeni on siis oppia uimaan niin, että ensi keväänä voisin osallistua lyhyimmälle matkalle, eli sprinttiin:
750m uinti
20km pyöräily
5km juoksu

Ei paha, eiks niin? Paitsi että tuo 750m uintia avovedessä ei sekään ole mitään sunnuntaiuintia, ja nuo vaihdot on hankalia, varsinkin pyöräilystä juoksuun vaihto, kun jalat on aika tukkeessa. Miehän kokeilin tuota omaksi ilokseni viime syksynä, fillaroin 20km ja sen jälkeen ajattelin juosta 5km. Juoksematta jäi, en päässy MIHINKÄÄN!

Nooo, mutta jos sprinttimatka menee hyvin, niin ehkä loppukesästä voisi uskaltautua jopa perusmatkan kisoihin, eli:
1500m uinti
40km pyöräily
10km juoksu

Tuossa onkin sitten jo enempi tekemistä :) Kävin pari viikkoa sitten täällä Lappeenrannassa paikallisen tri-suran, Karjalan Triathonin treenejä seurailemassa, ja siellähän oli vallan mukavaa porukkaa. Mitenniin tri-seurat ovat sisäänpäinlämpeneviä? Ei meillä karjalassa ainakaan. Iloisesti ja innostuneesti miut otettiin vastaan, ja treenikavereita on jo nyt luvassa. Tuon perusmatkan SM-kisat käytiin pari viikkoa sitten Kuopiossa, ja koska satuin olemaan nurkilla, niin kävin minäkin heilumassa kisa-alueella, moikkailemassa tuttuja ja vähän tuntemattomiakin.

Seuraava matka onkin sitten puolimatka, eli se mitä Joroisten Finntriathlonissa kisataan SM-tittelin arvoisesti:
1900m uinti
90km pyöräily
21,1km juoksu

Tuota en vielä ens kesälle edes uskalla suunnitella, on sen verran rankka rypistys. Mutta haaveita pitää olla.. :) Joroisissa on mahdollista kisata myös joukkueena, ja alustavasti onkin ensi vuodelle meillä tiimi kasassa: Ystäväni Anna ui, miun armas mieheni pyöräilee, ja mie juoksen. Eli ehkä ensi vuonna ei tarvitse enää seurata radan väärältä puolelta kuitenkaan...

Varsinainen Ironman onkin sitten tällainen ultra-matka, eli:
3800m uinti
180km pyöräily
42km juoksu


Näin. Uintitreeneillä siis aloitetaan, olisin aloittanut itse asiassa jo perjantaina aamulla ekalla yhdistelmätreenillä, eli pyöräily-uinti-pyöräily, mutta toisin kävi. Aamulla hyppäsin siis pyörän selkään ja ajoin uimahallille 7km, mutta hallipa oli suljettu. Prkl. Uinti jäi siis välistä (harmitti, kun olin sopinut yksityisopetuksesta, Anu auttaa tässäkin asiassa), mutta päätin sitten vetää pidemmän, 1,5h pyöräilyn. Kotiin palatessa polvi vähän ilmoitteli olemassaolostaan, mutta varsinaisesti ei kipuillut kuitenkaan. Hyvä.

Eilen hyppäsin sitten uudestaan pyörän selkään, ja fillaroin Kimpisen kentälle, jossa kisattiin crossfitin parissa. Karjalan Kovin  2013 turnaus siis oli eilen, ja huh huh mikä laji tuo crossfit on. Mieheni harrastaa ko lajia paikallisessa seurassa, ei kuitenkaan ollut kisaamassa eilen, ja oli vähän mullekin jutellut, joskos miekin innostuisin. No täytyy sanoa, että en innostunut. Melkoisia mörssäreitä ja painonnostajia oli suurin osa, niin miehistä kuin naisista :) Kaikki rispect heille, hieno laji, ja äärimmäisen vaativa, ei olisi minusta siihen. Miun lajit taitaa olla täällä kestävyyspuolella, en tunne MINKÄÄNLAISTA vetoa levytakoihin, painonnostoon, tempauksiin, rinnallevetoihin, kyykkyihin ym.. :P

Tosin itsehän raahasin mieheni mukaan sinne Kuopion perusmatkan SM-kisoihin, niin hän vähän innostui, että jospas hänkin alkaisi vähän treenaamaan tri-perusmatkaa varten.. Epistä, kun tyyppi osaa uida ja fillaroida jo etukäteen :)

No, ei muuta kuin treeniä treeniä! :)


Tuija


PS. Isot onnittelut HCM:n läpijuosseille. Keli oli kyllä kamala! Prkl kun kaivelee tuo 4h alitus, ensi keväänä sen aion vetää läpi!!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Takaisin lenkkipolulle + suolaa naamariin

Koko viime viikko meni palautuessa.
No ei oikeastaan edes olisi tarvinnut, kun olo oli ihan hyvä jo tiistaina, mutta otinpa nyt rauhallisesti kuitenkin. Keskiviikkona kävin tosiaan hölkyttelemässä pari kilsaa, kun juoksukoulun ryhmällä oli viimeiset testit. Hirrrveesti teki mieli mennä itsekin juoksemaan, mutta maltoin sitten mieleni, ja seurasin vaan sivusta.

Torstaina heräsin sitten karmeaan kurkkukipuun. Päivällä töissä nosti vähän kuumetta, ja perjantai menikin peiton alla sairastaen. En tiedä oliko joku jälkioire rasituksesta, vai muuten vaan vilustus, mutta tuon takia en sitten viikonloppunakaan vielä uskaltanut juoksennella.

Tänään sitten aamulla heräsin klo 6.05 ja eikun lenkille.
Olipa kyllä mukavaa päästellä pitkästä aikaa! Ja kun oli nätti aamu vielä, lämmintä ja paikallisen rakennustyömaan ukot vislas perään, niin mikäs tässä :D
Yksi iso juttu muuten on kokeilussa, nimittäin kun juoksukoulussa valitin taas tätä aineenvaihduntaani, miten maratonilla helteessä vielä puolenvälin kohdallakaan ei hiki irronnut, niin eräs vetäjistä kysyi, että mites suolatasapaino?
Ja minä että ...mikä??

Hän sitten antoi vinkin, että jos suolaa ei saa tarpeeksi, oireet ovat usein just tuota hikoilemattomuutta, ja turvotusta. Minä kun vielä olen pitänyt nesteytyksestä huolta, eli juon vähintään sen 2L vettä päivässä, usein 3L, niin saattaahan ne suolat olla vähissä..

Hänen neuvostaan painelin sitten kauppaan perjantaina ja ostin merisuolaa (sitä vuorisuolaa ei just sillon kaupassa ollut). Sitä sitten lasin pohjalle muutama kide, vettä päälle ja ääntä kohti.
Perjantaina aloitin siis tämän suolakuurin, ja tänään aamulla lenkillä sitten alkoi kroppa toimia.

En tiedä onko tällä joku plasebo-vaikutus, vai oliko se tosiaan vaan suolasta kiinni, mutta kotia tulin paita märkänä (vaan se perinteinen 5,5km lenkki) ja tuntui että hikoilu jatkui piiiiitkään vielä suihkun jälkeenkin (hyyyh).

Joten tsekkaillaan nyt tässä lähipäivinä, että miten tämä aineenvaihdunta tästä käynnistyy, vai käynnistyykö ollenkaan. Aika huippujuttu, jos se oli noin pienestä kiinni :)



Tuija

torstai 23. toukokuuta 2013

Jälkitunnelmia

Kotiin on palattu, ja nyt jo suunnittelen seuraavaa yritystä :)

Okei, olihan se maraton aika karmeeta, varsinkin siinä 27-32km välillä, mutta ei ny NIIN karmeeta etteikö olis uudestaan päästävä matkaan :) Mutta ehkä seuraavan kerran yritän 4h alitusta sitten kotikulmilla, Joutsenon maratonilla syksyllä. Nyt vaan hetken verran olen ja nautin kesästä, ja juoksen just silloin kuin haluan. Nyt on viimeiset viikot menneet valmistellessa, levätessä, kevennellessä ym ym, joten on tosi kiva kun pääsee treenaamaan just niin kovaa kuin haluaa - tai sitten ei treenaa ollenkaan jos siltä tuntuu. Mutta siis se, että ei ole ohjelmaa ja aikataulua... jes!

Muutamia huippujuttuja tuolta Riikasta pitää vielä kertoa. Kuten tuossa edellisen postauksen kommenteissa eräs mukanaollut tiesi kertoa, yli 300 juoksijaa vissiin jätti leikin kesken. Siinä mielessä olen erittäin iloinen, että pääsin maaliin asti, vaikka aika jäi kauas tavoitteesta.

Siinä matkalla oli kyllä aikaa katsella muita juoksijoita, ja täytyy todeta että meitä kyllä riittää moneen junaan... Mieleen jäi mm. semmoinen italialainen pappara, joka lähti täysmatkalle pikku-pikkushortseissaan, ja jalassa.... crocsit! Eikä edes mitkään oikeat crocsit, vaan semmoset halvat, linttaanastutut kopiot. Mie siinä vaiheessa jo katoin että ei helevetti.... Vielä kun papan etenemistyyli oli maksimivauhdit-lepo-maksimivauhdit-lepo, niin täytyy hattua nostaa jos hän maaliin asti selvisi. Siis tyyli oli se, että hirrrrveeellä draivilla pappa juos jotain 500m, niin paljon kun jaloista lähti, sitten hän jäi tien sivuun istuksimaan ja puhaltelemaan vähäks aikaa, sitten kampes taas ylös, ja 500m hirmuinen spurtti, kunnes kunto loppui taas, ja lepo.... :D

Parin kilometrin ajan mie seurailin äijän touhuja, kunnes pappa jäi jonnekin taakse. Huikeeta!

Ja toinen mieleenjäänyt juoksija oli yksi latvialainen superlaiha mies, jonka juoksutrikoiden lahkeet vaan lepatti tuulessa. Siis sellaset trikoot, jotka pitäis normaalisti olla ihonmyötäiset, niin hänellä ne vaan lepatti.. Hänen juoksutyyli oli suorastaan väkivaltainen, kun siinä 30km tietämillä kohdattiin. Todella repivä askel, pieniä töpöttäviä askelia ja mies itse oli taipunut lähes kaksinkerroin. Näytti siltä että hän kuupahtaa ihan hetkenä minä hyvänsä. Mie jäin vilvoittelemaan vesisuihkun alle, niin tämä herrasmies säikähti että miulle tuli joku hätä.. Hän siinä sitten kyselemään että "are you ok? are you ok? Everything good, you need help???" Mie katoin sitä tälleen o_0 kun tosiaan tyyppi näytti ITSE siltä että apua kaipaa, ei minulla mitään hätää ollut häneen verrattuna :) Hän siinä sitten laahautui eteenpäin, ja tsemppasi minua, että "c'mon, c'mon, we can do it!!!" No joo, matka jatkui ja sekin tyyppi jäi jonnekin taakse, toivottavasti hänkin selvisi maaliin asti.. Siinä 30km kohdalla kyllä ajattelin että ei ikinä tuo selviä vielä 12km... Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Eilen sitten täällä koti-suomessa oli meillä juoksukoulun lopputestit. Hirrveesti teki mieli juosta, mutta en sitten mennyt kuitenkaan. Olisi ollut kiva testata, miten olis kulkenut. Olo on ollut ihan normaali, maanantaina oli pientä jäykkyyttä vielä jaloissa, mutta muuten ihan ok. Eilen sitten menin kevyttä hölkkää juoksukoululle, mutta en viitsinyt pidempään juosta, vaikka kaikki ihan hyvältä tuntuukin, Jos valmistautuminen meni persiilleen, niin hoidetaan nyt edes tämä palauttelu kunnolla :)


Tuija


maanantai 20. toukokuuta 2013

Kisaraportti: Nordea Riga Marathon 19.5.2013

Kirjoittelenpa tässä raporttia, kun vielä on tuoreessa muistissa, eikä aika vielä ole kullannut kaikkia muistoja :) Pitkä selostus tulossa, varoitan jo etukäteen.

Lopputulos siis tulikin jo edellisessä viestissä: Maaliin saavuin ajassa 4.25.16. Jokseenkin siis persiilleen meni suuret suunnitelmani 4h alituksesta, mutta olosuhteet huomioonottaen olen silti tyytyväinen suoritukseeni.

Seuraavaa maratonia ajatellen voisi tuon valmistautumisen hoitaa "pikkuisen" fiksummin: 3 viikkoa ennen maraa juostu PB puolikkaalla saattoi olla liian lähellä, en tiedä? Tosin juoksu oli helppo, ja tuntuma kevyt, joten 3 viikkoa luulisi riittävän palautumiseen.

Mutta kun puolikas onli pakko juosta, niin se  10 vrk ennen maratonia revitty 7km maastojuoksukisa olisi voinut jäädä välistä. Hirveellä hapotuksella vedin, sykkeet tapissa ja juoksu muutenkin ihan liimaa. Joten ensi kerralla ei mitään revittelykisoja viikkoa ennen maratonia.

Ja jos maastokisoihikin on jostain syystä päästävä, niin fine, mutta ainakaan ei kannata lähteä maratonviikolla Espanjaan neljäksi päiväksi kiskomaan tapaksia ja viiniä, ja nukkumaan huonosti :)

Eli siinäpä se miun valmistautuminen tiivistettynä :)
Joku nyt siellä miettii, että ei ..hele.. mikä dorka! Ja kyllä, täysin typerää touhua näin jälkeenpäin ajatellen, mutta oma valintani. Elämää ei pidä ottaa niin vakavasti, edes juoksua. Espanja oli upea maa, viini hyvää ja tapakset vielä parempia ;) Harrastuspohjalta kun tätä hommaa tekee, niin välillä saa dorkailla. Ja viininjuontiin intouduin vasta sen jälkeen, kun kuulin, että hellemara on tulossa, joten tiesin että ennätystahtiin en lähde kuitenkaan..

No mutta sitten asiaan.
Riikaan saavuin siis perheen kanssa (mies ja neiti 5 vee) lauantaina aamulla, joten yöunet jäi taas lyhkäisiksi. Espanjasta saavuin siis klo 22.30, siitä kotia nopeesti laukun vaihto, ja takas lentokentälle. Melkoista sykkimistä siis. Tässävaiheessa tapahtui amatöörivirhe, ja unohdin ottaa juoksupaidan mukaan, se jäi siis kotiin.. Kisat vedin virallisella kisapaidalla.

Riikaan saapuessa kävin hakemassa jo aamulla exposta juoksulapun ja muut sälät. Expo tuntui olevan ihan hyvin järjestetty, numerolappujen haku sujui jouhevasti. Jo siinä lappuja jonotellessa juttelin muutaman suomalaisen kanssa, ja hekin tuuumivat, että jää tavoitteet saavuttamatta sään takia. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta jo lauantainakin.
Illalla käytiin sitten syömässä kunnon pasta-ateriat, ja niin sain iloisesti vatsan sekaisin :( Koko viikon oli vatsa erittäin hyvässä kunnossa, ja sitten viimeisenä iltana se vessaralli alkoi taas. Saattoi kyllä mennä kisajännityksen piikkiin.. Squeezyn tankkausjuomaa vedin lauantainakin jotain 3l, mutta ilma oli niin kuuma, että sunnunntaina aamulla heräsin aivan rutikuivana.

Aamulla siis oli niin kuiva olo, että pieni kauhu alkoi hiipiä pääkoppaan. En uskaltanut syödä mitään, vaan urheilujuomaa ja vettä vaan kitusiin ja starttipaikalle. Järjestelyistä ei kyllä ole mitään muuta negatiivista sanottavaa, kuin että en löytänyt narikkaa mistään alueelta, eikä kukaan tuntunut tietävän missä se on.. Annoin sitten tavarat miehelleni, onneksi hän oli alueella mukana. Viimehetken paniikki-vessassakäynnit mahan kanssa ja kisajännitys alkoi olla melkoinen.

Nyt vähän nolottaa tunnustaa, mutta tunteet oli kyllä aika pinnassa startissa. Miehelle kun heippoja sanoin, niin tuli kyyneleet silmiin, joten lähtölaukauksen kajahtaessa meikä juoksee ekan kilsan itkua pidätellen, nokka tukossa :))) Ei hitto, onko kenelläkään muulla tullut jotain äkillistä tunteenpurkausta juuri ennen starttia? Jotain kisajännistystä kai se oli, ja sitä että HITTO nyt sitä mennään, kun niin kauan tätä on odotettu ja suunniteltu...

Geelejä mulla oli mukana 4 kpl, plus sitten 3 semmoista suolaista geeliä, mutta ne oli niin jeesuksen pahanmakuisia, että heitin ne pois. Hyi. Älkää ostako, ihan kamalia. Tai no jos joku saa siitä p****nmausta virtaa, niin sitten :) Geelit otin 10km, 16km, 26km ja 35km kohdilla suurinpiirtein. Juomaa miulla oli mukana 0,7l pullossa vyöllä, Sqeezyä.

Lämpotila oli siis komeasti hellelukemissa. Jo ennen starttia tuli järjestäjiltä tiedote, että hellemaraton luvassa, ja kehoitettiin hidastamaan nopeuksia ja tavoitteita. Ihan asiallinen neuvo, koska näin ensimmäisen pyörtyneen juoksijan tosiaan jo 8km kohdalla :( En ymmärrä miten noin pääsee käymään? Siis jos mie olin valmistautunut huonosti, niin en kuitenkaan jo 8km kohdalla pökrännyt, vaikka olosuhteet tosi extremet olikin.

Puolimaralaiset ja täysmatkalaiset lähtivät siis samaan aikaan, me täysmatkalaiset vaan juostiin kaksi kierrosta. Lyöttäydyin siinä alkumatkasta jo 4h15min jänisten taakse, ja ajattelin että pysyn niiden peesissä, siis etten lähde edes yrittämään sitä 4h alistusta. 21km asti homma toimikin hienosti, juoksu oli suht ok siihen asti.

15 km jälkeen alkoi porukka pyörtyilemään sitten oikein urakalla, vihreistä numerolapuista päätellen suurin osa oli puolimatkalaisia. 19km kohdalla oli varmaan kymmenen ihmistä selällään nurmikolla, harmitti niiden puolesta, kun niin lähellä maalia..

Kyllä omakin kroppa pisti kunnolla hanttiin. Nesteet ei liikkuneet yhtään! Ympärillä oli ihmisillä paidat märkänä hiestä jo 10km kohdalla, miulla vielä 21km kohdalla ei ollut edes otsa märkä.. Minullahan on ollut pahoja ongelmia aineenvaihdunnan kanssa, ja tämä hikoilemattomuus on ollut yksi iso ongelma. No tuolla maralla se meinasi muodostua todella isoksi ongelmaksi, kun lämpötila vaan nousi mitä lähemmäs puoltapäivää mentiin.. Mietin siinä, että joko tää hikoilemattomuus on miulle etu, tai sitten tulee noutaja, join kuintenkin aika paljon, 1-2 mukillista vettä joka juomapisteellä.

Ekalla kierroksella juomapisteitä oli 3km välein, toisella kiekalla vaan 5km välein. Join pelkkää vettä, kun se järjestäjän tarjoilema urkkajuoma oli aivan kauhean makuista, ja miulla pakki jo valmiiksi sekaisin. Siinä ekan kerroksen (21,1km) jälkeen kroppa alkoi sanoa, että nyt riittää.. Siinä kävi mielessä kyllä, että niinköhän selviän vielä toisesta kierroksesta, mutta missään vaiheessa ei käynyt luovuttaminen oikeasti mielessä.

Lämpötila meinasi käydä kohtalokseni toisella kierroksella. 21,1km väliaika taisi olla jotain 2h6min, ja siinä vaiheessa oli kuumuus jo pehmittänyt päätä, kaksi tuntia auringonpaahdetta alkoi tehdä tuhojaan. Vielä kun en saanut ruumiinlämpöä tasattua hikoilemalla, niin alkoi olla aika tukalaa. Reitin varrella oli useita suihkupisteitä, joista vesisuihkun läpi pystyi juoksemaan, ja järjestäjät suihkuttivat myös vettä suoraan hanasta juoksijoiden päälle. Ekalla kierroksella ajattelin, että en taatusti halua kastua, että märillä sukilla on inhottavaa juosta.. No toisella kierroksella se mieli kyllä muuttui, ja juoksin joka ikisestä vesisuihkusta läpi, jotta sain vähän viilennettyä oloa.

Varsinaista seinää ei vastaan tullut missään vaiheessa. Tai no en tiedä, miltä sen "seinän" pitäisi sitten tuntua, mutta mitään totaaliuupumusta ei tullut, tasaisen karmeaa oli koko matka :) 27-30km oli tuskaisin vaihe, siinä piti ottaa vähän iisimmin, päätä alkoi särkeä, ja kuumuus oli hirmuista. Vatsa alkoi oireilla, mutta vessaa ei ollut, EIKÄ onneksi tarvinnut puskaan mennä, vaan sain siniteltyä vatsani kanssa maaliin asti. Aina juomapisteellä ja vesisuihkun jälkeen olo helpotti kyllä muilta osin. Varsinaisesti pysähtyä ei tarvinnut kertaakaan (paitsi juomapisteillä kävelin kyllä) mutta välillä se juoksutahti oli kyllä... noooo, sanotaanko näin, että "kävellen olisit jo perillä".

30km jälkeen tuli yllättäen jostain uutta virtaa, ja loppumatka meni hienosti. Viimeiset 5km tultiin jo olosuhteisiin nähden kovaa, alle 6min kilometrejä, irtosipa oikein kunnon loppukirikin taas. Siinä noin kilometri ennen maalia oli hirveästi ihmisiä radan varrella kannustamassa, ja minun edellä juoksi 4 miestä. Joku naisporukka kannusti minua että "You go girl, show those guys!!" ja mie sain uuden vaihteen silmään ja kirmasin äijistä kevyesti ohi :)

Vaikka loppu tulikin helposti, oli kyllä se FINISH-kyltti paras näky maailmassa pitkään aikaa! Maalissa meille annettiin mitalit, ruusut, ja selviytymispaketti, jossa oli mm. vettä, urkkajuomaa, pähkinöitä, suklaata, keksejä ym ym. Raahauduin siinä sitten kadunvarrelle istumaan, ja viereinen porukka sattui olemaan suomalaisia hekin, ja sain heiltä Angry birds-karkkeja, kiitos vaan niistä ;)

Oli kuulkaas vaikeaa lopettaa juokseminen.
Missään vaiheessa jalat eivät krampanneet, joten siinä mielessä meni hyvin, mutta olihan ne aika jäykät maaliin tultaessa. Hotellille kun lähdin köpöttelemään siitä samoin tein, niin teki mieli hölkätä, kävely tuntui luonnottomalta. Olin varmaan kaunis  näky siinä läpimärissä vaatteissa, tukka takussa, ja jalat pökkelöinä. Selkäkin kesti, kun se tuppaa loppumaan ensimmäisenä, tai sitten en vaan ehtinhyt huomata kipua selässä.. :)

Hotellille ja suihkuun. Pari tuntia pötköttelin sängyssä ja sittenpä sitä olinkin jo valmis kaupungille. Tuli siinä sitten iltapäivästä käytyä muutama tunti käveltyä kaupungilla shoppailemassa, joten mitenkään raatokunnossa en tosiaankaan ollut.

Tuo vähän ihmetyttääkin, eli ilmeisesti kropasta olisi saanut vielä paljon enemmänkin irti. Tänään aamulla oli enää pientä jäykkyyttä jaloissa, mutta hyvin tuli kaupungilla pyörittyä koko päivä tänäänkin. Nyt onkin semmoinen olo, että liian helpolla meni, ja sitä kautta vähän harmittaa..... :)

No, ensi kerralla sitten vähän viileimmissä olosuhteissa, niin jospa sitä saisi itsestään revittyä enemmän irti. Semmoinen fiilis jäi, että parempaankin olisin pystynyt, mutta ehkä helteen takia kroppa ei pystynyt parempaan (tai sen Espanjassa juodun viinin...)

Mutta kyllä mie muutaman urheiluvammankin sain :) Itse en huomannut juostessa mitään, vasta kun pääsin hotellille ja suihkuun, niin alkoi paikkoja kirvellä.

Varpaat näyttää tältä:

eli kunnon vesikelloja sain aikaiseksi kuitenkin. Onneksi en noita tuntenut ollenkaan matkan varrella.

Ja auringonpaahteen takia koko nainen näyttää tältä:





eli mukavasti paloi nahka ja juntti-rusketusrajat jäi pysyväksi muistoksi :/
Lisäksi sykemittarin rintaremmi oli hiertänyt kunnon arvet molempiin kylkiin, mutta sitäkään en huomannut ennenkuin hotellilla vasta. Tänään on sitten varpaankynnet tuntuneet tosi aroilta, saas nähdä päättävätkö nekin irtaantua ruumiistani :) No tuskinpa sentään, aina vaan kuulee kauhujuttuja miten varpaankynnet ovat jääneet maratonin varrelle, minulla ne ovat vaan melkoisen herkkänä, joten varvassandaalit ovat olleet tänään pop!

Tulipas tästä varsinainen maraton-pituinen selontekokin, pahoittelut kun en osaa tiivistää.
Kaikenkaikkiaan kokemus oli upea, missän nimessä ei kammoa jäänyt, vaan lähinnä semmoinen fiilis, että uudestaan kyllä, mutta ei näissä lämpötiloissa!
Tunnelma oli hieno, hirveän paljon yleisöä matkan varrella, ja upea tsemppi! Kyllä näissä isoissa juoksutapahtumissa vaan riittää tuota tunnelmaa! Paljon bändejä matkan varrella, ja niistä sai kyllä paljon virtaa. Yksi mieleenpainuvimmista biiseistä oli se Vo'lare, oo-o, joka soi pariin otteeseen. Hieno biisi!!

Loppuun vielä gps:n statistiikka:
42,85km, keskinopeus 6.14, keskisyke 154, kcal 1929.
Melkoista mutkittelua siis... :)

Syksyn viileydessä siis uusi yritys 4h rajan metsästyksessä ;)



Tuija